Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.4. Perustuu 26 arvioon.
Vuonna 2010 rakennettu erämökki Posion Kiekkikairassa Julmajärven rannalla, Palotunturin juurella. Tupa ja kaksi makuualkovia, kummassakin 2 vuodetta. Käyttövesi järvestä (suosittelemme juomaveden keittämistä). Erillinen rantasauna, oma soutuvene, uimaranta on kohtalainen.
Erämökit soveltuvat parhaiten tukikohdaksi kalastus- vaellus- tai metsästysreissulle joissa varustelu ja taso on usein muita lomamökkejä vaatimattomampi. Kohdetta ei esilämmitetä ennen varauksen alkua. Erämökin siivouksesta loman aikana ja jälkeen huolehtii asiakas. Pitkien etäisyyksien takia huolto ei pysty tarkastamaan mökkiä kaikkien asiakkaiden jälkeen. Jos kohde on siivoamatta tai siellä on puutteita, ota välittömästi saavuttaessa yhteyttä kohteen omistajaan.Asiakkaan tulee tuoda omat lakanat ja pyyhkeet mukanaan (ei ole vuokrattavissa). Käyttövettä ei tutkita vuosittain, joten suosittelemme juomaveden keittämistä varmuuden vuoksi. Ympärillä on laajat Posion Yhteismetsän ja valtion metsästysalueet. Yhteismetsän metsästysluvat on varattu kiintiöstä mökin asukkaille (lisätietoja omistajalta). Lähimmät valtion metsästysmaat alkavat puolen kilometrin päästä: 2620 Posio (www.eraluvat.fi). Alueen erämaisissa järvissä ja lammissa on siikaa, ahventa ja haukea. Palotunturi kuuluu vanhojen metsien suojelualueeseen (lisätietoja: http://matkailu.posio.fi/fi/Kayntikohteet/Luontokohteet/Palotunturi). Hillasuot alkavat aivan mökin läheltä. Pyytökämppä 1 ja 2 ovat identtisiä. Näiden mökkien välimatka toisistaan on noin 1 km (lähin naapuri on yksityiskäytössä oleva mökki). Etäisyyksiä: Korouoma 15 km (www.luontoon.fi/korouoma), Auttiköngäs 20 km, Palotunturi 1 km. Autolla pääsee mökin pihaan kesällä, talvella n. 700 m päähän, loppumatka suksilla tai lumikengillä. (huomioi myös keväällä kelirikkoaika).
Viikkohinta 442 - 550€, Viikonloppu 170 - 345€
Valitsemalla aloitus- ja lopetuspäivän saat näkyviin hinnan haluamallesi ajankohdalle.
Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.4 (perustuu 26 arvioon)
100% asiakkaista suosittelisi tätä lomakohdetta.
Mökki vastasi odotuksia ja puitteet oli kunnossa. Saatiin viettää joulu täysin omassa rauhassa ja todella hienossa ympäristössä. Tullaan varmasti toisenkin kerran!
Juuri sopivan kokoinen eräkämppä neljälle. Sauna on todella hyvä.
Siisti ja hyväkuntoinen mökki. Sauna loistava mutta laituria olisimme kaivanneet. Mökin varustelu vastasi kuvausta. Hyvin viihdyimme, kiitos.
Saapuminen | Ei valittu |
---|---|
Lähtö | Ei valittu |
1431 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |
157 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |
1614 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 |
1721 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 |
1828 | 29 | 30 | 1 | 2 | 3 | 4 |
1828 | 29 | 30 | 1 | 2 | 3 | 4 |
195 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
2012 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
2119 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
2226 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 1 |
2226 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 1 |
232 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
249 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
2516 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 |
2623 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 |
2730 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |
Kartan saat näkyviin hyväksymällä valinnaiset evästeet:
Muuta evästeasetuksia